30. huhtikuuta 2013

Instagram ilmoitus

Heippa pitkästä aikaa! Tämä blogi on tehnyt kuolemaa jo pidemmän aikaa ja alkaa tuntua siltä että se on ainakin tällä hetkellä tältä osalta tullut tiensä päähän. Eihän sitä ikinä tiedä mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan...

MUTTA sen takia minutkin löytää vihdoin (tulen vähän jälkijunassa) instagrammista nimimerkillä hhelikristiina, jos touhujani ja kuviani haluaa edelleen seurailla. Harrastus on vielä hyvin alussa, vasta luotu, mutta olen erittäin innoissani.

Kiitos todella paljon kaikille lukijoilleni. Ihanaa kevättä ja vappua :-)!

21. elokuuta 2012

Menneen viikon kummasteluja.

Nimetön-1

Miksi herneenversot kasvavat niin nopeasti? Kasvavat aivan silmissä. Vasta 5 päivää sitten ne olivat ihan pieniä alkuja, mutta katsokaan nytten!




IMG_1408

Miten ihminen voi olla samaan aikaan niin surullinen ja niin onnellinen? Mun kaksi ykkös ystävää muuttaa toiselle paikkakunnalle, ja oon päässyt muistamaan heitä "onnea uuteen kotiin" -lahjoilla. Vaikka olen iloinen heidän puolestaan ja toivon heille onnea ja menestystä, samalla tunnen tuskaa koska tuntuu, että tallustelen kohta ihan yksin näissä maisemissa.




IMG_1418

Eikö itse tekemä unisieppari ole sieppaamaan pahoja unia? Seuraavalla kerralla etsin käsiini sen oikean intiaanin, joka on tehnyt siepparinsa pajurenkaasta, lankaverkosta ka oikeista höyhenistä. Tällä muovisella ei ole nähtävästi tehoa.




IMG_1394

Miten eläintä voi rakastaa niin mielettömästi, että se saa toisinaan enemmän suukkoja kuin oma poikaystävä? 




IMG_1430

Miten ihminen voi kaivata joitakin ihmisiä niin hirveästi, vaikka viime näkemästä on vain reilu kuukausi? Onneksi muistot heistä muistitaululla pitävät ikävän siedettävänä.



Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.



P.S.
Pakko lisätä vielä todistusaineistoa siitä, että viime postauksen kuvissa mulla kyllä oli ihan vaatteetkin päällä :)

IMG_1381


15. elokuuta 2012

DRESSED IN BLACK AND WHITE

IMG_1343IMG_1345

Tässä minä pukeutuneena tauluun, jonka askartelin eilen. Mulla on täällä omassa pikku kotosessa käynnissä sisustusremppa jotenka IKEA ja mielikuvitus ovat olleet parhaita kavereita nyt tässä lähipäivinä.

Vietän tällä hetkellä kahden viikon lomaa ja kalenterini on ollut täydempi kuin yhtenäkään normaalina työviikkona. On kodin siivousta, auton siivousta, auton katsastus, kirppis tavaroiden laitto, vanhan kirjotuspöydän räjäytys, sukulaisen kodin siivousta, suuhygienisti aika, ystävän muutossa auttamista, ravintola keikka, todistuksen vienti poliisiasemalle.. ja lupauduimpa vielä kahtena päivänä menemään töihin. Siis TÖIHIN, LOMALLA TÖIHIN?! Olen pimahtanut.

Herätyskello soi huomen aamulla kello 7:00. Ja olen siis edelleen lomalla. Hyvää yötä!

10. elokuuta 2012

Hullu idea.


(Kuvat piristeenä, ei liity aiheeseen juuri mitenkään)


Maailma tulvii sosiaalista mediaa. Yhteyden pito ja uutisointi on niin nopeaa, vaivatonta ja vaan niin sähköistä, abstraktia. Kuulumisia vaihdetaan facebookissa ja uusiin ihmisiin tutustutaan netissä.

Mulla on pitkään pyörinyt ajatus, että haluan rikkoa tätä kaavaa! Haluan olla todella vanhanaikainen: HALUAISIN KIRJEKAVERIN. Miettikää miten ihanaa olisi, kun se kirje kolahtaisi konkreettisesti postilaatikkoon sähköisen viestin sijaan. Voisi sitä sitten illalla kynttilän valossa lueskella ja vastattaessa käyttää luovuutta materiaalin suhteen. Se toisi paljon enemmän ihmisen omaa persoonaa esille, kuin tämä valkoiselle pohjalle kirjoitettu musta Times -fontti (tai mikä valmis fontti ikinä onkaan).

Jos jollain muulla siellä on yhtä hörhö ajatusmaailma kun mulla ja haluaisi päästä kirjoittaan konkeettisesti kirjeitä niin laita mulle sähköpostia (löytyy tuolta oikealta)! Vitsit että ilahtuisin, mutta jos joudun tajuamaa että oon yksin näiden kirje haahuilujen kanssa niin pakko kai tottua sitten siihenkin. Kun kuitenkin 2000-lukua eletään, sähköisen median keskellä. Onko kirjekavereita enää edes lapsillakaan? Minun lapsuudessani ainakin oli.

4. elokuuta 2012

04/08/2012




















Heipat! En oo hirveen aktiivinen ollu päivittelemään tänne, mutta en haluu vaatia iteltäni yhtään enempää mihin tällä hetkellä kykenen ja ehdin, että sori siitä :) Nyt kuitenkin en tiedä koska pääsen seuraavan kunnon postauksen tekemään, koska oon hankkimassa uuden koneen ja  se uusi kone tulee olemaan Applen iMac! Oon super innoissani, MUTTA mulla menee varmasti aikaa ennenkun sisäistän kokonaan uudenlaisen ohjelmajärjestelmän sekä opin käyttämään sen kuvan- ja videonkäsittley ohjelmia.

Onko täällä kellään kokemusta macistä? Jos jollain on jakaa hyviä tai huonoja kokemuksia kuulen mielelläni :) Vielä ei oo myöhästä muuttaa mieltä koneen suhteen.

Mulla on ollu tässä myös pikku video projekti käynnissä  (opettelen siis videokuvaamaan), kun mun uusi canon 60D sen vihdoin mahdollistaa! Tää kuva itseasiassa liittyy tähän projektiin :-)

P.s. Huonepostausta on toivottu ja sen toteutan kun mun huoneen pikku "remppa" on valmis!