Riemun soitto

Melkein vuosi on kulunut, ihan uskomatonta. Se vuosi on ollut rankka, isolla kädellä! Romahtaminen oli lähellä moneen otteeseen. Elin eristyksessä ja olin tulla hulluksi näiden neljän seinän sisällä. Mutta nyt se kaikki on ohitse ja lupasin itselleni, etten enää ikinä opiskele ja tee töitä samaan aikaan. Ainakaan niin päin, että päivät töissä, illat koulussa.

Mutta nyt elän taas! On ollut ihanaa huomata, miten tän harmauden keskellä ne kirkkaimmat kukat ovat jaksaneet kukkia värikkäinä ja elinvoimaisina. Luulin että kaikki ympärilläni oli kuollutta - ihan niinkuin itse olin. Mutta vanha termi pätee yhä; tosi ystävyys kestää! Tosiystävyyden nuppu voi näköjään puhjeta kukkaan vielä vuosienkin jälken, juuri silloin kuin sää on hunoimmillaan ja sitä odottaa kaikista vähiten. Tän vuoden aikana oon kärsiny mutta kans nauttinut paljon. Lapsista. Kaikki työ oli sen arvoista, että minulla on nyt ammatti josta nautin. Lapset ovat lahjoja, täynnä elämää ja rakkautta! Se jaksoi pitää kasvoillani hymyn kaikesta huolimatta. Mut vaikka hymyilin, itkin silti koska täys kuoleman teki mun luovuus. Kamera unohtui laatikkoon pölyyntymään. Joitakin päiviä sitten pyyhin sen päältä huomattavan pölykerroksen toistellen samalla itselleni, kuinka huono ihminen oon ollut. Harmittaa! Sehän on ihan totta, että kun kirjoittaa blogia tulee ikuistettua omaa elämää paljon enemmän kuvilla. No, se ettei viime syksyltä, talvelta ja keväältä ole kuvia albumissani on todiste "harmaasta kaudesta" historiassani.

 Nyt oon kaivanu myös esiin sähköpianon jolla yksin iltaisin soitan riamun sointuja kaiken hyvän uudelleen heräämisen kunniaksi :-)








Tän vuoden aikana oon paljo miettiny elämän tarkotusta ja hyvän elämän elementtejä. Miten mä haluan täällä tallata eteenpäin? Kävin vanhoillislestadiolaisten seuroissa kuuntelemassa jumalan sanaa ja en voi muuta kuin arvostaa ja ihailla. Parempia ihmisia en itse henkilökohtasesti ole maan päällä vielä tavannut. Olen sitä mieltä, että he ovat valinneet rankan tien kulkea, mutta myös onnellisen. Vastapainoksi kävin elämäni ensimmäisen kerran baarissa, ja taas en voinut kuin "ihailla" ja "arvostaa" niitä ihmisiä. Miten he jaksavat nauttia niin turhanpäiväisestä asiasta? Viikosta toiseen. On tosi ristiriitaista, kun tuntee samaan aikaan kateutta ja inhoa toista ihmistä kohtaan.He kuitenkin näyttivät onnellisilta, mutta kertoivat olevansa onnettomia. Ristiriita siinäkin.

Niistä ristiriidoista elämä kai on tehty ja valinnat on vaiketa mutta tällä hetkellä mulla pyyhkii ihan hyvin :-) Meikätytöllä on ihana kesätyöpaikka tuttujen ihanien ihmisten seurassa. Poikaystäväni pääsee vajaa kuukauden päästä lopullisesti lomille armeijasta. Ja mulla on toi ihana koiravauva mun rinnalla tuhisemassa ihan kokoajan, joka kuvissa ei näytä ihan yhtä innostuneelta kuin hänen hörhö omistajansa mutta kyllä se rakastaa :) Mulla on myös muutama niitä kukkia, ystäviä, jotka eivät kuole samalla lailla kuin mun ruusut maljakossa pöydälläni heh.

Nyt on varmaan tosi sekavaa tekstiä, vaikeaa kirjoittaa mitään näin pitkän ajan jälkeen. Ikäänkuin yrittäisin tiivistää vuoden tapahtumia, mahdotonta? Teille haluan sanoa että nauttikaa kaikesta, hyvästä ja pahasta, kaikelle on tarkoituksensa - ehkä silläkin että päätin lopulta kirjoittaa tänne! Olisin kyllä halunnut jo aikaisemmin kirjoittaa monta kertaa. Mua saa vihata huonona bloggaajana, oon sen ansainnut. Mutta nyt yritän herättää tämänkin henkiin, kukoistamaan!

Mua pelottaa miten otatte tän vastaan :-) Saa sanoa!